perjantai 28. helmikuuta 2014

Simply Fine


Hassu taskutunika. Kaverin paidan perusteella piirretty kaava, minkä sivuliehukkeet muodostavat automaattisesti taskut. (Täällä vinkit paidan tekoon)

Kestovaippakaupan uusi trikoo Simply Fine sopii tähän kuin valettu. Iso aikuismainen kuvio hassun tunikan tasoittajaksi. 

Mukavampaa saa hakea. (Mä ihan oikeasti silitin tän edellisenä iltana, lie missä ryömin paidan kanssa ennen kuvaamista...)



Oli muuten pisin blogihiljaisuus ikinä. Nyt lupaan sen katkaista, sillä loman aikana on valmistunut muutamia aika kivoja juttuja. Pojille niin hauskat hupparit, että en ole tainnut koskaan aikaisemmin tehdä.... 

maanantai 10. helmikuuta 2014

Rennosti siksakoitu


On hetkiä, jolloin todellakin päätän, että en osta yhtään kangasta. Peruselintarvikkeisiin kuuluva musta resori pääsi kuitenkin loppumaan ja mitäs löysinkään samalla ihmeellisellä nettisivujen matkallani. Noh, lähikauppaan juuri saapuneen siksak-trikoon. Eihän näitä voi ohittaa, eihän? 


Tästä Kestovaippakaupan selkärangan napsauttajasta tein itselleni ihan peruspaidan. Ensimmäistä kertaa pääntie tehty alavaralla ja tämä kerta ei jää viimeiseksi. Ja rypytykset, nehän kuuluvat nyt rusettien tavoin jokaiseen vaatteeseen. 

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kesä tulee kuin etana...


Mutta onneksi kesää voi tehdä vaatteilla. Tämä hellyyttävä snailgarden -trikoo Mussukoilta tuo mieleeni kesän värit ja lämmön. Siispä toppi itselle ja paita pienemmälle. 


Pojalle lisäksi haaremihousut Verson puodin Lankku-froteesta, taskussa froteen raita pystyssä. 




Kyllä se kesä kohta koittaa! 

torstai 6. helmikuuta 2014

Kylpylä here we come


Ai että meilläkö mageet kylpytakit? 


Kyllä! Äiti teki ne meille Noshilta yhteistyönä saaduista pehmoisista ja kylpytakkiin mahtavasti sopivista kevään uutuusfroteista, väreinä grafiitti ja turkoosi. Isikin taisi tilata itselleen kylpytakin, eikä äitikään laittaisi pahitteeksi, vaikka oman saisi. Onneksi froteita tuli useammassa värissä, niin saamme ehkä jokainen omamme. 



Kylpytakit se taisi leikellä hupparin kaavalla A-linjassa leventäen. 


Lisäksi niistä löytyy nepparit ja mahtavan isot aarretaskut!


Ja mitäs alta paljastuukaan?


Yökkärit samoin Noshin tämän kevään uutuus Happy Whales-trikoosta ja raitaresorista. Äiti taisi mainita olevansa aika ylpeä, kun sai kerrankin koko kankaan käytettyä, eikä yhtään palaa jäänyt tilkkulaatikkoon lojumaan. 


Veljeys on parasta maailmassa!