lauantai 19. huhtikuuta 2014

OMMELLISTA

Oletteko ihmetelleet, miksi blogissa on niin hiljaista? 

Olen pahoillani, tätä nykyä kuvaamisen ja arjen muista haasteista johtuen sorrun facebookin nopeaan ja ihmeelliseen maailmaan ja ompeluksiani vilisee vain siellä. 

Facebookissa olen myös kertonut, että Ommellisella on toiminimi ja sen suuntaa on täällä kulisseissa pari kuukautta mietitty ja ahkerasti sen eteen puuhasteltu. 

Tässä teille vilautuksena (nopeasti kännykällä kuvattuna) ihka ensimmäinen myyntiin valmistunut vaate :). Pikkuruiset 56 cm haaremit, Maitotytön ja Pehemiän yhteistyönä tekemästä joustofroteesta. 


Asia etenee hitaasti, mutta varmasti. Tämän ensimmäisen valmistuneen vaatteen myötä alan saada uskoa siihen, että tässä onnistun. Tai onnistumme yhdessä, minulla on maailman parhaat apu- ja tukijoukot <3. 

Jos julkisesti lupaa, niin eikös se silloin pidä myös pitää!?! Lupaan, että yritämme kaikin voimin saada ensimmäisen erän uunista ulos toukokuun aikana. Jännittävää!

(Ja jos joku miettii, niin ei, en ole luopumassa päivätyöstäni. Minulla on maailman paras työ, työpaikka, työtoverit ja jopa pomokin ;). Ompeleminen on rakastakin rakkaampi harrastus!)

12 kommenttia:

  1. Tsemppiä, ihanalta näyttää tämä eka erä! Meidän pitää järjestää ne valokuvaustreffti kevään kunniaksi :) Nyt alkaa valoa riittä jo työpäivän jälkeenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, se olisikin ihanaa! Yritetään järjestää joku päivä!

      Poista
  2. Tsemppiä eteenpäin aj hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat pöksyt! Onnea toiminimelle! :)

    VastaaPoista
  4. Onne ja tsemppiä toiminimelle! Ihanat pöksyt, raikas väri ja kuosi!

    VastaaPoista
  5. Ihanat pn pöksyt ♡ Onnea matkaan!!!

    VastaaPoista
  6. ihanat housut! Ja onnea, kuullostaa ihanalta haasteelta tuo tulevaisuus!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat pöksyt!

    VastaaPoista
  8. Rohkea. Nostan sulle hattua tästä kaikesta. Ihanaa, tsemppiä Liisa <3

    VastaaPoista