maanantai 31. maaliskuuta 2014

Pärekori


Tässä miehen synttärisetti nro. 2.


Paita kauluksella Verson Puodin Pärekori-neuloksesta ja housut Sarka-joustofroteeta. Kaavat jälleen muokattu JTKK-opuksesta. 

Ihanat ruskeat nahkanapit siltä kuuluisalta aikuisiän neitsytmatkalta kirpparille Heidin kanssa. Ni-in, ne kirpparit eivät ole kaikkien juttu, mutta ystävän kanssa yhdessä sekin oli mukavaa :). 


Nyt on miehellä lökäreitä. Pojilta vielä uupuu, siis niitä sopivia.  Kummasti nuo lapset kasvaa.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Jopoillen ikääntymistä vastaan


Mies täyttää vuosia ja on jo aikapäivät pyytänyt itselleen uutta hupparia sekä lökäreitä lähes puhkikuluneiden raitapöksyjen seuraksi. Minulla on herännyt hieman kapinahenkeä iänikuisia huppareita vastaan ja siksi teinkin saman paidan, mutta kauluksella. 

Halusin kauluksen pysyvän muodossaan ja "pystyssä", joten laitoin ihan reippaalla kädellä tukikangasta. Ehkä jopa hieman liioittelin, sillä nyt kaulus ei todella meinaa edes tarpeellista määrää "rypyttyä  ja asettua".

Mutta kelpasi tuolle paremmalle puoliskolle ja se riittää <3. Kauluksessa ensi kosketukseni sirkkoihin. Aiemmat nyörikujat olen tehnyt neppareiden naaraspuolella. 


Ja uusi Sominelta tilattu ompelumerkkikin se siellä kurkistaa. Olen kyllä tyytyväinen merkkien monikäyttöisyyteen ja siihen, että ompeleen kohta ei ole niin justiinsa. Tässäkin lipsahti aika syvälle. 


Huppari Joponeulosta ja housut mustaa yksiväristä neulosta, mukana rakastamaani silmät sekoittavaa raitaresoria. Kaikki kankaat Pehemiältä

Kohta meillä "ajetaan tandemilla", sillä pojatkin ovat saamassa omat jopohupparinsa.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Ring Ring - maailmassa on uusi vauva


Pieni mies - saanut haalarinsa jo kauan sitten. Koko taisi olla haalarissa 62 ja bodyssa & housuissa 56. Kankaat Pehemiältä ja herttainen puhelintrikoo Ikasyriltä. Tuttinauha pöllöstä - vähän viisautta tuomaan :) 


Marinoin puhelinkangasta itselleni kesää varten, mutta en voinut olla tekemättä siitä bodya kun huomasin, miten hyvin se sopii farkkutrikoon kaveriksi.) 



Kesäksi on saatava tästä farkkutrikoosta leggarit ja puhelintrikoon jämistä itselle toppi, niin mahtava yhdistelmä kertakaikkiaan!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Säihkyvä sininen


Taidan olla vähän sitä mieltä, että alan toistaa itseäni... Toinen toistaan muistuttavia tunikoita näistä erilaisista ja hurmaavista kankaista....

Mutta mitä sitä hyvää kaavaa vaihtamaan? Eikös niin? Tässäkin kaavana minun ja Miiinullekko-blogin Julian Verson Puodin kevätmallistoon tekemämme YHDESSÄ-tunika.



Kangas upea Paratiisin Puutarha (lähes elämää suurempi menestystarina; uudet kangaserät myydään loppuun toistuvasti muutamassa minuutissa), hihoissa vähyyden vuoksi vinoon leikattua raitaresoria ja isot napit. Kyllä tykkään.  


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Mulle pinkkiä ---- kesän on pakko olla lähellä


Se on se kesä, mitä minä odotan. Ja kesällä pukeudutaan mukavasti ja värikkäästi. Tässä asussa se onnistuu. Paidan kaava Miiinullekko-blogin Julian ja leggareissa tooooosiiii pitkät lahkeet ryppyä tuomaan. 

Raikas kevätrikoo on laskeutuvaa viskoosia ja legsut pinkkiä farkkutrikoota, molemmat Kestovaippakaupasta. Viskoositrikoo taitaa olla tän kesän juttu, tykkään niin kovin. 


Normaalista poiketen vain kaksi pikaista kuvaa... Ai miksikö? No siksi, kun kaksi pientä viikaria  yritti aivan villisti päästä kuviin mukaan. Ja yleensä he juoksevat kameraa karkuun. Odotan vastaavaa käyttäytymistä seuraavan kerran kun kuvaan heitä :)!

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Raidalliset tiikeripojat


HuRRRjat tiikerilapset, vai hyvin käyttäytyvät ja rauhalliset raidoitetut rakkaat. 



Mene ja tiedä sitten. 


Yritin (turhaan) sanoa, että tiikeri hyppii vain Nalle Puhissa. Tuhat loikkaa, naurua ja rätkätystä. Ja kuvaajalla hiki. Onnelliset lapset, onnellinen kuvaaja. Välillä sitä miettii, että kuinka paljon sitä oikein omista lapsistaan voikaan tykätä. Loputtomiin, sanoo 4-vuotias kun on kyse jostain mahdollisimman suuresta.



Käännettävät hupparit Pehemiän Tiikeriparaati-trikoosta ja raitaneuloksesta. Kaavana ihan tavallinen huppari, minkä etukappaleet leikkasin kahtena kappaleena, pyöristäen ja kaventaen niitä hieman.





Huppareissa isot nepparit, jotka sain Päivi-tutorilta. Sanoin lainaavani kaksi, mutta käytin huomaamattani 18. Nyt on hurja isojen neppareiden etsintä käynnissä, tai sitten keksin jonkun toisen keinon korvata tekemäni vääryyden :).





Ajatus oli hullu, mistä lie lähti. No täältähän se mieleeni tupsahti.... Etupuolella on 4 kerrosta kangasta, ei ainakaan pieni viima mene läpi. Ompelujärjestys oli arvontaa. Lopputulos kuitenkin onnistunut. Kangasta kului paljon, mutta sitähän varten ne kankaat on. Ystävän neppareita olisin voinut vähän säästellä. 

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Itsekkään äidin ullakkoillat

Joskus se vaan menee niin. 

Seikkailucollege ihastutti minua ensinäkemältä suuresti, pojillehan tästä on hupparit saatava. Ei taida lopputulos kuitenkaan vastata alkuperäisiä suunnitelmia. 


Tuli ihan lempparitunika, minun ja Miiinullekko-blogin Julian tekemällä kaavalla. Hupussa isot huijausnapit, mahtuvat taskut ja helmassa kuminauha.



Toinen, helposti myös työreissuille sopiva kietaisutunika Pitsikukka-neuloksesta. Kaavana JTKK-peruspaita. Sivussa Heidin kanssa kirpparilta haalimani henkseliklipsit. (En muuten ole aikuisiällä koskaan tainnut käydä kirpparilla, mutta kaverin kanssa se olikin aikas kivaa....) 




Ja tässä kohtaa alkoi jo naurattaa. Ei ole tämä vaatteiden esittely aina niin helppoa :). Korot-tunika kauluksella, missä myös isot napit ja hieman pitsiä. Helmassa tunikan levyinen kuminauha, jotta neulos ei pääse lainkaan lörpsähtämään. 




Kaikki kankaat ihanasta Pehemiän -puodista. 

Pakko sanoa, että seikkailu on suosikkini. Mistä sinä tykkäsit eniten?