tiistai 29. lokakuuta 2013

Petroolia sen olla pitää....


Mulla on maailman ihanin ompelututor. Ja mun tutorilla ihana tytär. Ja tyttärellä aika ihana paita...


Pehemiän Apilapallo-neulos päätyi syntymäpäivälahjaksi hieman muokattuna Autumn Forest -hupparina (OB 4/2012). Hihapitsit ja kaareva helma alkavat olla jo vakiovaruste ompeluksissani.



Raikas tuulahdus pimeään syksyyn!

Muistakaahan osallistua arvontaan täällä. Mitä lie arvonnan voittajalle keksinkään. Arvontaan osallistuvat kommentit ovat lämmittäneet mieltäni niin kovin.... Kiitos jo nyt :)

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

OMMELLINEN 1-VUOTTA

Voi tätä iloa, ihmettä ja aikaa…. Kesällä 2012 saumurin hankittuani en olisi ikinä osannut aavistaa, millaisen muutoksen se hankinta tekee elämääni. 

Ennen marraskuuta 2012 en juurikaan blogeja lukenut, mitä nyt ompeluryhmässä muutamia ihanuuksia säännöllisesti vilkuilin. Sitten sain jostain väläyksen aloittaa itse pitämään blogia. 

Ystäväni jaksavat ihmetellä, kuinka kaksi "ei Liisaan sopivaa" asiaa ovat vallanneet niin ison osan elämästäni, ajatuksistani ja arjestani. Aivan mieletöntä ja ihanaa :)… Niin ja niitä kasvattavia "ei niin ruusuisia" hetkiäkin, hmmmm...

Voisin jatkaa tätä ihmettelyä loputtomiin, mutta nyt asiaan…

Kiitos. Olette vuoden seuranneet ommellista elämääni, jaksaneet kommentoida ja luoda uskoa tekemiseen. Kommenttien ja lukijoiden ansiosta blogista on tullut minulle hyvin tärkeä.

1.11.2013 blogin aloittamisesta on tasan vuosi ja sitä ennen pyydän teiltä pientä aivojumppaa :)...


MIHIN KEHON KOHTAAN TÄMÄ KANGAS (Pehemiän Metsäkissa) SOPII MIELESTÄSI PARHAITEN?

A) Päähän
B) Rintamukseen
C) Pyllyyn
D) Jalkoihin

Vastaa kommentoimalla tähän postaukseen.

1.11.2013 arvon kommenttien joukosta henkilön, kenelle teen jotain lempikankaastani juuri sen kehonosan lämmikkeeksi :).

ONNEA ARVONTAAN! Toivottavasti pysytte OMMELLISEN mukana jatkossakin :)

lauantai 26. lokakuuta 2013

Kaksi rakasta oravalasta



Kuin kaksi marjaa, ollaan samaa sarjaa <3

Siitä lähtien, kun tämän hullaannuttavan ompeluharrastuksen reilu vuosi sitten aloitin, olen halunnut tehdä tälle kaksikolle samistelusetin. Ikäeroa muutama päivä, luonteessa yhtäläistä lujuutta ja iloista otetta elämässä. Samanmoiset. Jopa meidän tietokone tunnistaa heidät samaksi lapsukaiseksi. 

Ja Noshin uutukaisista Wintertime -luomuneuloksista he vihdoin nämä ihanuussetit saivat <3. 






Ihana, ihana pikkumuija, rinssi poistui välillä kuvista :).



Setissä tunika ja paita Fall Basic -paidan pohjalta ja housuina legsut sekä chillaxit. Tunikassa ihana rusetti mestarin neuvoilla, kiitos Heidi <3. (Olen ollut tällä viikolla varsin kyselyikäinen rusettien teon suhteen….) 



Ja koska pehmeää kangasta vielä jäi, sai oma 2-vuotias itselleen yökkärin. Yritin tehdä mahdollisimman slimmin mallin, mutta reiluutensa vuoksi jää vielä hieman rypyille ja mutkille. 



Melkoinen kuvapläjäys, mutta en raaskinut montaakaan kuvaa poistaa. Itsellä vetää suun ja sydämen niin leveään hymyyn näitä kuvia katsellessa. On ne vaan niin <3, kuin paita ja peppu. 

Mitä kolmea kangasta yhdistäisit yhteen vaatekappaleeseen?


Minä yhdistin näitä. Ja mielestäni varsin onnistuneesti, vai mitäs tykkäätte? 

Nestori, pallot, tähdet, sydän, luomuinterlock ja raitarerori Pehemiältä. Huppareiden kaavan pohjalla tavallinen Fall Basic -raglan. Tein tarkoituksella tosi tiukat, tulee vähän rokkarimainen fiilis :)


Pienempi on kipeä ja vähän itkuinen, mutta riehakas poseeraus onnistuu silti. Jopa niin hyvin, että tarkkoja kuvia on lähes mahdoton saada. 



Sain tosiaan Rouva Pehemiältä torstai-iltana haasteen tehdä vaatekappale kolmesta eri kankaasta. Näitä kaikkia oli enää tilkkusia jäljellä, joten tulipahan hyötykäytettyä nekin. Itse tykkään niin kovin. Mistähän sitä sippuaisi itselle? 




Jes, tästä on hyvä aloittaa viikonloppu ja toivoa pienen kuntoutuvan maanantaiksi. Perjantaina mietin jo ennen klo. 9.00 aamulla, että mistähän kaikesta nuo 2- ja 4-vuotiaat oikein voivat tapella, sen verran ahtaaksi kävivät tämän pirtin seinät ;)...

Ihanaa viikonloppua kaikille! Sunnuntaina lupaan teille arvontaa, koska OMMELLINEN on seikkailut täällä blogimaailmassa kohta jo vuoden, wau! 

torstai 24. lokakuuta 2013

Kotoilua

Kotoilu on parasta viihdettä. Ja me tehdään sitä paljon. (Tällä hetkellä tosin hieman kurjemmissa merkeissä, kun pienempi pojista on kipeä... Nyt nukkuu, onneksi ja vihdoin)

Mieheni on pyytänyt minulta onepiece -haalaria, jo ennen kuin ompeluharrastusta edes aloitin. Taisin ostaa siihen kankaat samalla reissulla, kun hain itselleni koneita.... Ja nyt, melkein 1,5 vuotta myöhemmin on haalari valmis. Joskus joku asia vaan kestää....

Tilasin jo tovi sitten Ikasyriltä Onepiece -kaavan. Pieniä muutoksia seuraavaan versioon, mutta miehen mielestä on loistava jo näinkin. Itse tietysti katson hieman eri vinkkelistä.... Poikien setit jälleen kerran Saimit (OB 1/2009) ja Fall Basic -paidat (OB 3/2013).

Kankaat muuten Pehemiältä, mutta valkomustaraitatrikoo Kestovaippakaupasta. Tämä Pehemiän ja Majapuun kotimainen joustis on kyllä pysyvä kestosuosikki...


On tuo 4-vee näistä rauhallisin ja kuvatessa eniten paikoillaan pysyvä, muut pyörivät ympärillä kuin hyrrät ;)...



(On muuten bloggerissa joku vika, en saa otsikkoa laitettua.... hmmm... pahoittelut, jospa saan iltasella tähän jeesiä.)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Maailmassa on uusi, ihana vauva <3


Ystävillemme syntyi esikoinen. Jalkapalloileva isi ja keltaisesta pitävä äiti, niistä ajatuksista muodostui tämä setti. 

Mustavalkoraitainen Kirahvi-haalari (OB 1/2013), viltti ja ehkä magein tekemäni pikkuruinen Höpönassu-myssy. Tuttinauhaa tietenkään unohtamatta; Jokainen lapsi tarvitsee ripauksen vihaista lintua (?).


Ennen tämän haalarin tekoa tein miehelleni onepiecen, joka on ihan muuta kokoa kuin tämä. Hymyilytti ihan. Kunpa olisin saanut ison haalarin täysin valmiiksi, niin olisin saanut vertailukuvan. Tämä haalari on pienempi kuin mieheni hiha :).


Tässä pipon kaverina näkyy viltin toinen puoli. Froteista ruutua. 



Kankaat Pehemiältä ja Royal-tuotteelta

ONNEA JA ILOA PIKKUMIEHEN PERHEELLE :)!

torstai 17. lokakuuta 2013

Mur, sanoo tämä rokkaava metsäkissa


Siis niin räyheä. Se oli ajatukseni viime viikolla, kun metsäkissa saapui Pehemiän puotiin. En ole edes kissaihminen, mutta rakastan mustavalkoista ja isoja kuvioita. Pakko oli tunikaan tilata. Ajattelin, että jos en tykkää, saa anoppi tästä itselleen paidan. Mutta toisin kävi, melkein kiljuin kun mies toi paketin eilen kotiin!

Tavallinen raglan kauluksella ja hitunen pitsiä, muuta tämä ei mielestäni kaipaa. 



Kauluksen sisäpuoli mustaa interlogia. Kääntämällä sisäpuolen esiin saa vähän vaihtelua paidan ilmeeseen. (Ihme mutka miehustassa, puettu huonosti, ei sitä tuossa oikeasti ole, kai....)


Mitäs tykkäätte näistä :)? Kangasta jäi vain sen verran, että lahkeita jouduin vähän jatkamaan, mutta ehkä hauskimmat (koti)housut pitkään aikaan. Settinä melko iso kissa ;)...




Elämässä pitää olla vähän hupia. Saas nähdä, mitä ystävät sanovat mun pöksyistä, kun tulevat kohta käymään.... :)

Ja kuvatessa satoi ensi(räntä)lumi... Ihanaa, tervetuloa talvi! 

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

NE IHMISET....

...Ketkä ottavat meidät hymyssäsuin vastaan, tulimme paikalle sitten minkälaisella niska-takapuoliotteella tahansa.

...Ketkä sanovat "ei haittaa, hyvä kun nyt tiedetään", kun unohdat sadannen kertaa palauttaa lomapäivämäärät, lupalaput, sopimukset....

...Ketkä opettavat lapsilleni asioita, mitä minä en ole koskaan heidän kanssaan harjoitellut. 

...Ketkä löytävät lapsistani aina jotain positiivista, vaikka itse en niitä asioita näkisi. 

...Ketkä kuuntelevat huoleni ja kulkevat rinnallani vanhemmuuden matkallani.

...Ketkä ovat iso iloinen osa arkeamme ja eloamme. 

....NE IHMISET SAAVAT NÄMÄ HUIVIT!



Sari Ahokaisen Fall In Love -trikoo Pehemiältä. (Hamstrasin trikoita joululahjoja ajatellen, mutta tämän vision myötä odotan jonkun uuden kolmessa eri sävyssä saapuvan trikoon ilmestymistä. Tänään se ilmestys taisikin jo tapahtua...)

Ja kyllä sieltä tuubien lomasta kurkistaa yksi pertsatunika, mikä minun oli itselleni ihan pakosti tehtävä. Niin kauniit sävyt ovat tässä(kin) ruskeassa värissä. Sitä en tunnusta, että pikkumaisuuttani halusin olla sävy sävyyn tässä kuvassa ;)...

Jokainen huivi on erilainen erilaisen pitsin myötä. Näin "niiden ihmisten" on helppo omansa tunnistaa. 


tiistai 8. lokakuuta 2013

Minä ja ajatus tehdä piiiitkä neuletakki :)


Mua vähän hymyilyttää. Halusin tästä kankaasta itselleni pitkän pitkän neuletakin isoilla keltaisilla napeilla. Yhtenä iltana tuli kuitenkin pikainen tarve paidalle (tiedätte varmaan tän tunteen) ja jälleen kerran neulos muotoutui pikana Joka Tyypin Kaavakirjan peruspaidan kaavalla tunikaksi. Mikä siinä onkin, että mulle käy aika usein näin. 

Ihana musta Hexagon-neulos Pehemiältä


Helma on huijausta, koska siellä on kuminauhaa ja pitsiä vain pieni pätkä silmänlumeeksi. Aika hauska tuo vinous, katkaisee jotenkin tuota tasapaksua pökkelöä.


Taisimme saada tänään vihiä muutamista tulevista merinoista... Onko joku yhtä malttamaton niiden suhteen kuin minä? 



sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Hämähäkkimiehet


Pojilla hyppykuppa, ulkona säkkipimeää ja äidillä pakottava tarve kuvata. Niin hyvät niistä tuli. Melko rokkaavat ja räyheät setit :).

Ullakon aarre -joustocollege Verson Puodista, musta joustocollege Kestovaippakaupasta ja raitaresori Pehemiältä. Paidan pohjana Fall Basic (OB 4/2013) ja housut Chillax (lehden numero unholassa ja lehti lainassa).


Kerrankin olin "viisas" ja tilasin kangasta vain pienen pätkän "tarpeeseen" (isomman pojan hupparia varten). No, eihän se mennyt yhtään kuten piti... Ihastuin kankaaseen vasta sen nähtyäni ja sitten sitä ei saanut enää mistään. Olisin halunnut tästä itselleni leggarit ja miehellekin hupparin. Nyt pilkoin kankaan pientäkin pienempiin palasiin ja sain nämä vaatteet tehtyä. Siitä syystä langansuunta ei ole aina oikea, mutta mitäpäs pienistä. 



Huppari edestä korotettu, kuten aina omissanikin. Toimii näemmä lapsellakin. Housuissa taskut ja nyörit. Nyörien reiät ovat neppareiden toinen puoli, täytyisi varmaan hankkia niitä "sirkkoja", vai mitä ne oli...



4-vuotias alkaa olla vaatteissaan aika valikoiva. Nämä upposivat kuin häkä. 

Ja kaunis kiitos kaukille Roosanauha-keräykseen osallistuneille <3. Olen sanattoman kiitollinen ja onnellinen siitä, kuinka hyvän vastaanoton vaatesettini saivat. :)Kiitos kaikille huutajille ja tykkääjille.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Roosanauha - tehdään yhdessä hyvää



Tiedätkö mikä on Roosanauha?
Se on rintasyövän kansainvälinen symboli.

Kuulun innovatiiviseen ja lämminsydämiseen ompeluporukkaan joka haluaa olla mukana tekemässä hyvää!

4.10 on virallinen Roosanauha päivä ja olemme keksineet tempauksen jolla keräämme rahaa huutokaupan avulla omaan lahjoituspottiimme!

Ompelemme tuotteita joissa kaikissa on jotain pinkkiä!
Sen jälkeen pe aamusta alkaen ne laitetaan Piilon sivulle Huutokauppakansioon (TÄNNE) josta voit huutaa itsellesi uniikin käsityön!
Huutokauppa on voimassa iltaan 20.00 asti jonka jälkeen voitetun tuotteen summa maksetaan suoraan ilman välikäsiä perustamamme keräyksen sivulle TÄÄLLÄ.

Sen jälkeen huutamasi tuote postitetaan sinulle ompelijan toimesta.
Hyvä mieli tulee jo välittömästä sydämestä.

Tehdään yhdessä hyvää isolla porukalla!

Lahjoituksen pottiin voi toki tehdä vaikka ei huutokauppaan osallistuisikaan.Uskon että jokainen euro hyvälle asialle on tärkeä!

Piilo Kirppiksen ja myytävät tuotteet löydät TÄÄLTÄ
Ja tapahtuman sivun TÄÄLTÄ

Minulta Roosanauha-keräykseen lähtee kaksi settiä <3

Toinen n. 92 cm kokoiselle tyttöselle oleva neulosliivari & trikooleggari -setti. Helmassa pitsiä ja lahkeessa ihana Marja-mummin tekemä pitsikukkanen. Yksinkertaista ja kaunista. Ja rohkenen myös väittää, että käytännöllistä, olenhan minä peruspertsan 100 % kuluttaja & tekijä. 



Toinen setti on jälleen tytölle, mutta tällä kertaa koossa 110 cm. Settiin kuuluu trikoosta tehty tunika ja legginssit.Tunikan helma on  edestä lyhyempi ja pitsillä somistettu. Hihoistakin taitaa löytyä pieni pilkahdus pitsiä. Leggareiden lahkeessa taas kaunis ja herkkä pitsikukka. Lahkeet ovat tarkoituksella hieman ylipitkät, jotta rypyttyisivät jalassa hieman. (Pitsikukka on hieman eri sävyinen kuin reunapitsi.)




Mielestäni kauniin yksinkertaista ja pinkkiin teemaan sopivaa vaatetta. Toivottavasti joku löytää näistä lapselleen jotain päällepantavaa :).